Uutiset

LG G4 testaajahaku käynnissä!

lg-g4-imageViime vuonna ei natsannut G3:n kanssa, joten  tänä vuonna uutta matoa koukkuun! 🙂 LG G4 julkaistiin eilen ja jo muutaman Youtube-videon perusteella vaikuttaa, että LG on saanut todella päräyttävän paketin kasaan. Olisihan se suorainen synti, jos ei edes koittaisi saada tuollaista lippulaivaa testiin.

Varmasti kaikki ketkä meikäläistä seuraavat Instagrammin, Google+:n tai minkä tahansa some-kanavan kautta, voivat todistaa, että valokuvaus on lähellä sydäntä. Kuvia tulee näpsittyä tasaiseen tahtiin. G4:n kameraa olisi siksi mahtavaa päästä testaamaan.

Tietysti toinen läheinen aihe on kaikki tekniset vempeleet. Sen takiahan tämä blogi/Youtube-kanava on ylipäätään pystyssä. Joten nyt vain peukut pystyyn ja odottamaan toukokuun alkua, kuinka äijän käy! 🙂 #LGG4smartson

– Karri –